Liikunta

 

Liikunta on tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kunnon kohottaminen, terveyden parantaminen tai pelkästään liikunnan tuottama ilo ja mielihyvä.

Käsitteistö

Liikunta on kokoava käsite, joka sisältää urheilun lisäksi fyysiseltä rasitukseltaan ja motiiveiltaan moninaisen liikuntaharrastuksen ja arkiliikunnan. Suomen liikuntalaissa liikunta on määritelty niin että se ei sisällä huippu-urheilua. Terveysliikunnalla tarkoitetaan kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jolla on terveyttä edistäviä tai ylläpitäviä vaikutuksia ilman intensiiviseen urheiluun liittyviä riskejä. Terveysliikunta jakautuu arkiliikuntaan ja kuntoliikuntaan. Terveysliikuntaa on sittemmin alettu kutsua terveyttä edistäväksi liikunnaksi, ja tällä hetkellä hallintokielessä on käytössä terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta, jonka määritellään tarkoittavan elämänkulun eri vaiheissa tapahtuvaa kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jonka tavoitteena on terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen. Erityisliikunta on erityisryhmien liikuntaa. Arki- tai hyötyliikuntaa on harrastuksen ulkopuolinen fyysinen aktiivisuus (esimerkiksi työmatkapyöräily, portaiden kulkeminen, lumen luonti). Kuntoliikunta poikkeaa arkiliikunnasta tavoitteellisuutensa perusteella. Sitä harrastetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi tai parantamiseksi. Kuntoliikunta (esimerkiksi sauvakävely, hölkkä, uinti, voimistelu) kehittää arkiliikuntaa tavoitehakuisemmin hengitys- ja verenkiertoelimistöä ja/tai tuki- ja liikuntaelimistöä. Kuntourheilua on esimerkiksi maratonin juokseminen.

Arki- ja kuntoliikunta yhdessä kunto-, kilpa- ja huippu-urheilun kanssa muodostavat liikuntakulttuurin, johon osallistutaan omakohtaisen liikkumisen, harrastuksen, vapaaehtoistoiminnan, ansiotyön tai urheilun seuraamisen ja kuluttamisen kautta.

Liikunnan merkitys yksilölle ja yhteiskunnalle

Liikunta tuottaa monelle iloa ja nautintoa. Liikunnan harrastamisella on lisäksi merkittäviä välillisiä hyötyjä. Liikunnalla on esimerkiksi positiivisia vaikutuksia väestön kuntoon, toimintakykyyn ja terveyteen. Liikunta ylläpitää toimintakykyä ja edistää itsenäistä suoriutumista etenkin elämän loppupuolella.

Liikunta vähentää todennäköisyyttä saada osteoporoosista johtuva luunmurtuma. Liikunta lisää kuitenkin muiden tapaturmien riskiä siten, että tuhatta harrastetuntia kohti sattuu lajista riippuen keskimäärin noin 0,7- 3 vammaan johtavaa tapaturmaa. Liikuntavammat ovat siten Suomen suurin vammoja aiheuttava tapaturmaluokka.

Liikunta vähentää riskiä sairastua muun muassa verenpainetautiin, sepelvaltimotautiin, aivohalvaukseen, paksusuolen syöpään, metaboliseen oireyhtymään, kakkostyypin diabetekseen ja masennukseen. Syöpäjärjestöjen mukaan liikunta ehkäisee myös rintasyöpää ja kohdunrungon syöpää. Vähintään seitsemän tuntia viikossa liikkuvilla rintasyöpäriski on 25 prosenttia pienempi verrattuna vähiten liikkuviin. Yhteys myös moniin muihin syöpiin on osoitettu eri tutkimuksissa. Liikunta uusintaa myös hermosoluja vähentäen riskiä sairastua muistisairauteen.

Arkiliikunnan väheneminen on yhteydessä suomalaisten ylipainoisuuden yleistymiseen. Siten liikunta on painonhallinnan ja terveyden edistämisen näkökulmasta erityisen tärkeää.

Liikunnalla on vuonna 2013 julkaistun Cochrane-tutkimuskatsauksen mukaan masennusta lievittävää vaikutusta, joka on teholtaan kuitenkin yhtä vaatimatonta kuin masennuslääkkeillä tai psykoterapialla. Laadukkaimmissa tutkimuksissa on lisäksi havaittu liikunnalla olevan vähemmän tehoa kuin vähemmän laadukkaissa.

Liikunnan käypä hoito -suositus julkaistiin vuonna 2016. Liikkumattomuuden suorat terveysmenot muodostavat teollisuusmaissa arviolta noin 1,5–4 % terveydenhuollon kokonaiskustannuksista.

Suomessa liikkumattomuuden arvioidaan maksavan 1–2 miljardia vuodessa. Lisäämällä väestön liikunta-aktiivisuutta voidaan keventää hyvinvointipalvelujen tarvetta ja säästää siten julkisia varoja. Liikkumisen edistäminen on osa terveyden edistämisen kokonaisuutta.

Liikunta on yhteydessä oppimiseen. Osa yhteydestä on kyetty selittämään vaikutukseksi, eli sen taustalta löytyy mitattava kausaalinen mekanismi. Oppiminen tehostuu tutkimusten mukaan eniten silloin, kun opettelu tapahtuu välittömästi muutaman minuutin kestävän liikuntatuokion jälkeen.

Liikunnan kansalaistoimintaa kutsutaan vapaaehtoistyöksi silloin, kun tarkoituksena on osoittaa sen kansantaloudellinen arvo. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2016) mukaan yli 500 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikunnan parissa, keskimäärin 10 tuntia kuukaudessa.

Liikuntasuositukset

WHO suosittelee 18-64-vuotiaille vähintään 150 minuuttia fyysistä aktiivisuutta tai 75 minuuttia rasittavaa liikuntaa viikossa. Liikunnan voi koota esim. kymmenen minuutin pätkistä. Lihasvoimaa kehittävää toimintaa tulisi olla ainakin kahdesti viikossa. 65-vuotiaille suositukset ovat terveyden salliessa muuten samat, mutta erityisesti huomautetaan tasapainon merkityksestä. Liikunta kannattaa aloittaa maltillisesti.

WHO:n suosituksen mukaan kaikkien 5–17 -vuotiaiden tulisi saada ainakin tunti reipasta fyysistä aktiivisuutta joka päivä. Suositusten perusteluina käytetään terveyden lisäksi liikunnan yhteyttä oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen.

Suomen kansallisessa suosituksessa liikunnan määräksi ilmoitetaan vähintään 1–2 tuntia monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Varhaisvuosien suositukseksi ilmoitetaan 3 tuntia, joka sisältää myös niin sanotun kevyen liikunnan.

Aikuisten liikkumisen suositus uudistui Suomessa 2019. Siinä suositellaan WHO:n suosituksen tavoin kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista 150 minuutin ajan viikossa. Jos liikkumisen tehon nostaa rasittavaksi, on suositeltu liikkumisen määrä on 1 tunti 15 minuuttia viikossa. Uudistetusta suosituksesta on poistettu vaade vähintään 10 minuutin kestoisista liikkumishetkistä: jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan riittävät. UKK-instituutti julkaisi aikaisemmin terveysliikuntasuositukset liikuntapiirakkana. 

Terveysvaikutukset

WHO on arvioinut, että liikkumattomuus olisi globaalisti neljänneksi merkittävin ennenaikaista kuolemaa ennustava tekijä. Vuonna 2016 julkaistun identtisiin kaksosiin perustuvan suomalaisen väitöskirjan mukaan aikuisiässä harjoitettu liikunta ei kuitenkaan pidennä elinikää. Liikunnalliset ihmiset elävät kyllä muita kauemmin, mutta syynä ei ole liikunta, vaan se, että heillä on muita paremmat geenit. Aktiivinen liikunta ei lisännyt myöskään koe-eläinten elinikää. Turkimuksissa on havaittu, että perinnöllisesti matalan aerobisen suorituskyvyn omaavien ihmisten ruumiinlämpö on tavallista alhaisempi ja että heidän lihaksensa väsyvät tavallista nopeammin ja palautuvat hitaammin. Ero muihin säilyy mahdollisesta liikuntaharrastauksesta huolimatta altistaen metabolisille sairauksille, lihomiselle ja tavallista lyhemmälle eliniälle.

Vuonna 2004 julkaistuissa yhteispohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa esitettiin, että liikunnasta saatavat terveyshyödyt lisääntyisivät aina, kun liikunnan avulla kulutettujen kaloreiden määrä nousee. Määrältään tai kuormitukseltaan liiallinen fyysinen aktiivisuus heikentää kuitenkin tulehdustauteja ehkäisevää immuunipuolustusta. Liian raskaan fyysisen aktiivisuuden on havaittu esimerkiksi vähentävän imusolujen eli lymfosyyttien määrää sekä aiheuttavan niiden toimintahäiriön, pienentävän T-solujen suhdetta ja vähentävän syljessä esiintyvän immunoglobuliini A:n määrää. Pitkäkestoista tai raskasta liikuntaa harrastavilla esiintyykin kaksinkertainen määrä ylempiä hengitystieinfektioita kuin liikuntaa harrastamattomilla.

Useita kertoja viikossa kohtuullisella kuormituksella harjoitettava maltillinen fyysinen aktiivisuus sen sijaan lisää elimistön vasta-ainetuotantoa ja aktivoi vastustuskyvyn kannalta olennaisten T- ja B-solujen toimintaa. Tämä puolustusjärjestelmän aktivoituminen kestää muutaman tunnin. Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan säännöllisesti liikuntaa harrastavilla ihmisillä esiintyy puolta vähemmän nuhakuumetta kuin muilla, mutta havaittu yhteys saattaa selittyä sillä, että tavallista terveemmät ihmiset harrastavat muita enemmän liikuntaa. Tätä selitysmallia tukee se, että puolta vähemmän nuhakuumeita sairastavat myös ne terveeksi itsensä kokevat, jotka eivät harrasta liikuntaa.

Kohtalaisella liikunnalla on todettu olevan syöpää ehkäisevää vaikutusta, mutta intensiivistä liikuntaa harrastavat kuolevat syöpään useammin kuin liikuntaa harrastamattomat.

Urheiluseuroihin kuuluvilla nuorilla todetaan kaksi kertaa muita useammin loukkaantumisia ja rasitusvammoja. Heissä oli lähes puolet enemmän niitä, jotka harrastivat liikuntaa vähintään liikuntasuositusten minimimäärän. Liian niukka energiansaanti lisää naisurheilijoiden vammautumisriskiä ja kuukautishäiriöitä. Kolmanneksella suomalaisista naisurheilijoista on todettu olevan kuukautishäiriöitä.

Ympäristövaikutukset

Euroopan neuvoston urheilun peruskirjaan on kirjattu tarve kestävän kehityksen esille nostamiseen liikunnassa. Artikla edellyttää, että liikuntakulttuurin tulee olla sopusoinnussa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Tämä tarkoittaa luonnon ja ympäristöarvojen ottamista huomioon liikuntapaikkoja suunnittelussa, liikuntajärjestöjen kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tukemista ja ihmisten tietoisuuden lisäämistä liikunnan ja kestävän kehityksen välisestä suhteesta. Kestävän kehityksen mukaista on erityisesti hyötyliikunta sekä luonnossa liikkuminen. Liikuntapaikalle kulkeminen kävellen, polkupyörällä tai linja-autolla on luontoystävällisempää kuin autoilu. Suurimmat ympäristövaikutukset aiheuttaa lajien harrastamiseen liittyvä liikenne. Suuressa mittakaavassa tarkasteltuna suomalaisen liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset ovat vähäisiä. Ympäristövaikutuksia on eri lajien edellyttämillä maisemanmuokkauksilla, veden kulutuksella, jäähdyttämisellä ja lämmittämisellä. 

Liikunta Suomessa

Kävelylenkkeily on Suomen suosituin liikuntamuoto. Seuraavalla sijalla tulevat kotivoimistelu, pyöräily ja uinti. Suomalaisista 74 % käy kävelyllä vähintään kerran kuussa, 36 % voimistelee kotonaan, 32 % pyöräilee ja 24 % käy uimassa. Juokseminen on yleisintä lasten ja nuorten keskuudessa.

Liikunnan edistäminen Suomessa

Liikuntaedellytysten tarjoaminen on suurelta osin kuntien vastuulla oleva palvelu, jonka toteuttamisesta vastaavat useat eri hallinnonalat (liikuntatoimi, opetus- ja kulttuuritoimi, sosiaali- ja terveystoimi, yhdyskunta- ja ympäristötoimi jne.) Varsinaisista liikuntapaikoista kuntien omistuksessa on noin 70 prosenttia. Kunnat myös tuottavat liikuntapalveluja ja järjestävät toimintaa liikunta- ja urheiluseurojen ohella. Kunnat tukevat seuroja ja muita liikuntatoimintaa järjestäviä yhdistyksiä suorilla yleis- tai erityisavustuksilla sekä subventoimalla liikuntapaikkojen käyttömaksuja tai tilavuokria. Kunnat ohjaavat alueensa päivähoidon, koulujen ja oppilaitosten liikunnanopetusta sekä lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Liikunta on Suomen koulujen pakollisia oppiaineita.

Kunnat rahoittavat liikuntapalvelunsa pääosin omilla verotuloillaan. Asiakasmaksujen merkitys liikuntapalveluissa on pieni. Kunnat saavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionosuutta liikuntatoiminnan käyttökustannuksiin asukasluvun mukaan sekä harkinnan mukaan tukea liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee liikuntaa veikkausvoittovaroista avustamalla valtakunnallisia ja alueellisia liikuntajärjestöjä, liikunnan tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä arvokisojen järjestämistä.

Liikunnan edistäminen yhteiskunnan eri tasoilla on osa hallinnonaloja yhdistävää hyvinvointipolitiikkaa. Valtio tuki opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan kautta liikuntaa 162 miljoonalla eurolla vuonna 2017. Tästä 154 miljoonaa euroa oli rahapelitoiminnan tuottoa. Tuesta liikuntapaikkarakentamiseen ja muuhun saavutettavuuteen kohdistui noin 35 miljoonaa euroa, liikunnan kansalaistoimintaan ja urheiluun 63 miljoonaa, väestön liikunnan edistämiseen, joka sisälsi myös kuntien valtionosuuden, 28 miljoonaa sekä osaamiseen ja tietopohjaan mukaan lukien liikunnan koulutuskeskukset 28 miljoonaa.

Liikunnan talous Suomessa

Kotitalouksien liikuntapalveluihin, -välineisiin ja -tarvikkeisiin käyttämien kulutusmenojen suuruus ilman harrastuspaikoille menemiseen liittyviä matkustuskustannuksia tai yhdistysten jäsen- ja muita maksuja oli noin 780 miljoonaa euroa nykyrahassa vuonna 2012. Kasvu kotitaloutta kohti oli kuudessa vuodessa 10 %. Todellisia kokonaiskuluja tilastointitapa ei mahdollista. Erään arvion mukaan suuruusluokka olisi 2 miljardia euroa vuodessa. Kotitalouden käytettävissä olevat menot on liikuntakulutusta eniten selittävä taustatekijä, mutta myös koulutuksella on riippumaton kulutusvalintoja selittävä vaikutus. Urheilijoiden liikuntakulutusmenoja kasvattavat harrastamisen useus ja tavoitteellisuus sekä valmennuksen ammattimaisuus.

On esitetty, että liikuntaharrastamisen kustannukset ovat yksi lasten harrastamiseen vaikuttava tekijä ja että hinta on ongelma, koska asia liittyy terveyseroihin. Toisaalta on muistutettu, että harrastamisen hintakeskustelu koskee lähinnä tavoitteellista kilpaurheilua, ei kaikkea liikuntaa. Liikuntaa harrastaa 88 % 6–29-vuotiaista, mutta urheiluseurassa liikkuu vain puolet hyvätuloisten ja kolmannes huonotuloisten perheiden lapsista.

Kunnat käyttävät Kuntaliiton arvion mukaan vuodessa yli 800 miljoonaa euroa liikuntatoimeen. Menot sisältävät mm. liikuntapaikkojen rakentamisen ja ylläpidon sekä liikunnanohjaamisen ja hallinnon kulut. Liikuntatoimet työllistävät 5000 henkilöä.

Valtion osuus liikunnan menoista on vuositasolla noin 150–160 miljoonaa euroa. Rahat eivät ole verovaroja vaan lähes kokonaisuudessaan veikkausvoittovarojen jakoa edunsaajille eli mm. kunnille ja liikuntajärjestöille. Summasta huippu-urheilun osuus on 11,8–40 miljoonaa euroa. Summa riippuu siitä, mikä kaikki tulkitaan huippu-urheiluksi ja missä määrin yleisiä kustannuksia on mielekästä laskennallisesti jyvittää huippu-urheiluun. Alin luku on huippu-urheilun talousarviorivin loppusumma valtion liikuntabudjetissa. Valtionavustusten lisäksi liikuntaa rahoitetaan valtionosuuksina: vuonna 2020 kunnat saavat valtiolta noin 20 miljoonaa euroa ja liikunnan koulutuskeskukset noin 17 miljoonaa euroa.

Suomen liikuntapolitiikka

Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa valtionhallinnossa liikunnan ja urheilun edellytysten luomisesta sekä liikuntapolitiikan yhteensovittamisesta. Liikuntapolitiikan strategiset linjaukset sovitaan hallitusohjelmassa sekä erillisissä ohjelmissa. Muita lähtökohtia ovat kansallinen lainsäädäntö, kuten liikuntalaki, sekä kansainväliset Suomea sitovat sopimukset.

Opetus- ja kulttuuriministeriö painottaa liikunnan merkitystä väestön hyvinvoinnille ja terveydelle sekä sen roolia kansalaisyhteiskunnan ja osallisuuden vahvistamisessa. Ministeriö tukee eettisesti kestävää ja kansainväliseen menestykseen tähtäävää huippu-urheilua. Poikkihallinnollisuuden edistämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat asettaneet terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan ohjausryhmän. Sen linjausten mukaisesti tavoitteena on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän.

Liikuntalain määrittelemien liikunnan ja urheilun eettisten periaatteiden toteutumista ohjataan mm. liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuutta ja valtionavustuksen määrää harkittaessa.

Valtioneuvosto nimeää eduskunnan toimikaudeksi liikuntaneuvoston. Se on asiantuntijaelin, joka käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita ja arvioi valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella sekä tekee esityksiä ja antaa lausuntoja.

Liikuntapolitiikka otettiin käsitteenä käyttöön Suomessa 1960-luvulla. Sillä oli tarkoitus korvata ryvettynyt urheilupolitiikka ja toisaalta nostaa ala omaksi yhteiskuntapoliittiseksi lohkokseen.

Urheiluseurat Suomessa

Urheiluseurat ovat pääsääntöisesti yhdistyksiä, jotka syntyvät jäsentensä sopimuksesta urheilun harrastamista tai edistämistä varten. Oikeuskelpoisia ovat rekisteröidyt yhdistykset. Urheiluseurat voivat olla monilajisia mutta yhä useammin erikoisseuroja eli niissä harrastetaan yhtä lajia. Monilajisissa seuroissa eri lajit voivat olla järjestäytyneitä jaoksiksi, joilla on oma hallinto ja talous. Patentti- ja rekisterihallitus on luokitellut kaksi kolmasosaa yhdistysrekisterissä olevista yhdistyksistä. Näistä 13 578 luettiin urheilu- tai liikuntayhdistyksiksi vuonna 2018. Kunnallisten järjestelmien kautta operoi noin 6000–7000 urheiluseuraa.

Urheiluseuroiksi kutsutaan toisinaan myös osakeyhtiömuotoisia yrityksiä, joiden tarkoitus lähtökohtaisesti on tuottaa voittoa omistajilleen. Näitä ovat nykyään etenkin useiden palloilulajien pääsarjojen seurat. Muutos kansalaistoiminnasta yritystoiminnaksi tapahtui Suomessa etenkin 1990-luvun aikana.

2000- luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella aikuisista 10–20 % osallistui urheiluseurojen toimintaan, eri ikäisistä lapsista enimmillään jopa puolet ikäluokasta.

Vapaaehtoistyötä urheilun parissa on tehnyt 7–17  % suomalaisista.

Liikunta Suomen lainsäädännössä

Liikuntalain (390/2015) tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä, fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta, huippu-urheilua, liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus, terveet elämäntavat sekä ympäristön kunnioittaminen ja kestävä kehitys.

Liikuntalaissa liikunta on määritelty tarkoittamaan kaikkea omatoimista ja järjestettyä liikunta- ja urheilutoimintaa paitsi huippu-urheilua.

Liikuntalaki on puitelaki. Sillä täsmennetään eri viranomaisten toimivaltaa ja tehtäviä liikunnan suhteen. Laki sisältää lisäksi viittauksia muuhun lainsäädäntöön ja määrittelee mm. että kunnan hoitaessa liikuntalain mukaisia tehtäviä se ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla.

Liikunta sai virallisen aseman myös Euroopan unionissa vuonna 2009, kun Lissabonin sopimus astui voimaan. Urheilulla on unionissa niin sanottu pehmeä toimivalta. Urheilusta päätetään jäsenvaltioissa, mutta urheilun asema on virallinen unionin päätöksenteossa. Unionin tasolla voidaan toteuttaa liikunnan ja urheilun tukitoimia sekä toimintaohjelmia. Urheilu on osa Lissabonin sopimuksen artiklaa 165. Artiklassa mainitaan tapauskohtaisesti tulkittavat urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Artiklassa 6 korostetaan EU-jäsenvaltioiden roolia ja unionin tuki- ja täydennystoimia urheilun alalla. EU:ssa urheilun erityispiirteisiin kuuluvat urheilujärjestöjen itsenäisyys, urheilun omien sääntöjen huomiointi ja urheilun pyramidirakenne ruohonjuuritasolta huippu-urheiluun sekä näiden välillä toimiva solidaarisuus.