Urtikaria eli nokkosihottuma

 

Urtikaria eli nokkosihottuma on yksi yleisimmistä iho-oireista. Oireet muistuttavat nimensä mukaisesti nokkosenpolttamia.

Arviolta 10–20 prosentilla suomalaisista on urtikariaoireita ainakin kerran elämässään. Urtikaria todetaan tyypillisten iho-oireiden perusteella. Urtikarian ensisijainen hoito on antihistamiini.  Urtikaria voi tulla täysin arvaamatta kenelle tahansa. Urtikaria-sana tulee nokkosen latinankielisestä nimestä urtica, sillä oireet muistuttavat nokkosen polttamia. 

Oireet

Urtikarian oireita ovat kutiavat paukamat tai läiskät, joihin voi liittyä ihon ja limakalvojen syvempää turvotusta, angioödeemaa. Turvotus voi ilmaantua myös yksinään ilman nokkospaukamia. Paukamia voi olla laajoilla alueilla, ja niiden koko voi vaihdella millimetristä suurempiin yhtenäisiin paukamiin. Kutina on usein voimakkainta paukamien noustessa. Nokkospaukamat nousevat ja laskevat paikkaa vaihdellen. Yksittäinen paukama pysyy samassa paikassa korkeintaan vuorokauden. Urtikariaan voi liittyä yleisoireita, kuten kuumetta, nivelkipuja tai suolisto-oireita, mutta tämä on kuitenkin melko harvinaista.

Kurkunpään turvotus ja hengitysteiden ahtautuminen ovat harvinaisia, mutta vaarallisia oireita. Akuutti urtikaria voi olla vakavan yliherkkyysreaktion eli anafylaksian ensioire, jolloin nokkosihottuman lisäksi esiintyy verenpaineen laskua, hengenahdistusta tai voimakkaita suolisto-oireita, kuten oksentelua tai ripulia. Urtikariaan ei liity ihon rakkulointia, hilseilyä tai haavautumista. Urtikariassa ei esiinny yksittäistä paukamaa tai ihomuutosta, joka pysyy samassa paikassa yli vuorokauden tai jättää parantuessaan jäljen. 

Toteaminen ja tutkimukset

Akuutissa urtikariassa jatkotutkimuksia ei yleensä tarvita, jos henkilön vointi ja yleistila ovat hyvät. Tarvittaessa voidaan pyrkiä selvittämään tulehdusta, joka urtikarian on laukaissut. Tällaisia tutkimuksia tehdään vain, jos niillä on hoidon kannalta merkitystä. Kroonisessa urtikariassa lisätutkimukset voivat olla aiheellisia, mikäli halutaan varmistaa, ettei kyseessä ole jokin krooninen infektio tai jokin muu autoimmuunitauti.

Turhia laboratoriotutkimuksia sekä urtikarian perusteetonta yhdistämistä allergioihin tai ruoka-aineisiin on tärkeää välttää. Allergiatutkimuksia tarvitaan urtikarioiden diagnostiikassa harvoin. Niitä voidaan tehdä, jos nokkosihottuman laukaisijaksi epäillään välitöntä allergiaa. Kroonisessa, jatkuvasti oireilevassa urtikariassa allergiatutkimuksia ei tarvita.

Jos urtikarian aiheuttajaksi epäillään ruoka-allergiaa tai yliherkkyyttä jollekin ruokien sisältämälle aineelle, voidaan ruokavaliosta jättää määräajaksi (2–4 viikkoa) kokonaan pois oireita aiheuttaviksi epäillyt ruoka-aineet. Mikäli oireilu helpottaa välttämisruokavalion aikana, kokeillaan poisjätetyt ruoka-aineet yksi kerrallaan ruuan ja oireen välisen yhteyden selvittämiseksi.

Tarvittaessa lääkäri voi antaa lähetteen ravitsemusterapeutin vastaanotolle. Ravitsemusterapeutti selvittää henkilön ruoka- ja ruokailutottumukset, arvioi ravinnonsaannin riittävyyttä ja antaa ohjeita riittävän ravitsemuksen turvaamisesta. Ravitsemusterapeutin kanssa voidaan suunnitella välttämisruokavaliokokeilu ja sen jälkeiset ruokakokeilut ruoka-allergian tai ruokiin liittyvän yliherkkyyden varmistamiseksi. Tavoitteena on, ettei ruokavalio turhaan kapeudu tai tuo ylimääräistä vaivaa potilaalle ja siten huononna elämänlaatua.

Urtikariaa voidaan pitää oireena, jonka laukaisee yksittäinen tai erilaisten tekijöiden yhteisvaikutus. Usein syy jää epävarmaksi tai sitä ei löydetä ollenkaan. Aiheuttajaa ei yleensä voida päätellä oireen ulkonäön tai laajuuden perusteella. Hankalaoireista kroonista nokkosihottumaa voidaan tutkia henkilön oman veren seerumilla niin sanotulla autologisella intrakutaanikokeella. Positiivinen tulos viittaa taudin autoimmuuniluonteeseen. Hoitoon tämä tulos ei vaikuta.

Hoito

Antihistamiinit ovat kaikkien urtikarioiden ensisijainen hoito ja auttavat useimpia. Jos antihistamiinit pitävät paukamat poissa tai vähäisinä, voi oireiden häviämistä odottaa rauhassa pari kuukautta. Jos antihistamiinit eivät tehoa, on syytä hakeutua lääkäriin. Antihistamiineja käytetään aluksi normaaliannoksin nokkosihottuman keston ajan, tarvittaessa usean viikon ajan. Jos oireet eivät rauhoitu, voidaan annos nostaa lääkärin harkinnan mukaan 2–4-kertaiseksi. Antihistamiinien vaikutukset ovat yksilöllisiä ja vaihtoehdoista on syytä neuvotella hoitavan lääkärin kanssa. Usein kannattaa kokeilla eri ryhmien antihihistamiineja, mutta muutakin lääkehoitoa on saatavilla. Angioödeemaan antihistamiini ei useinkaan tehoa. Jos turvotus on voimakasta ja haittaavaa, annetaan aikuiselle sisäistä kortikosteroidia lyhyinä kuureina. Jos angioödeema on suun tai nielun alueella, kannattaa aina hakeutua lääkäriin.

Kutina on urtikarian hankala oire. Kutinaa voi lieventää levosetiritsiinillä ja hydrokortisonivoiteella. Toiset taas viilentävät ihoaan ja helpottavat kutinaa kylmäpakkauksella. Rajuissa oireissa voidaan antaa sisäistä kortikosteroidia lyhyinä kuureina. Myös sairausloma voi olla tarpeen. Urtikarian hoidossa olennaista on oireita aiheuttavan tai pahentavan tekijän välttäminen, mikäli sellainen on tiedossa. Fysikaalisten urtikarioiden kohdalla ei aina ole mahdollista välttää kokonaan aiheuttavaa tekijää, mutta sen vaikutusta pystytään yleensä vähentämään. Esimerkiksi kylmäurtikariaa sairastavan ei ole syytä uida pitkään kylmässä vedessä, koska se voi laukaista vaikeat yleisoireet. Tärinästä oireita saavan on syytä välttää esimerkiksi ruohonleikkuukoneella työskentelyä.

Perusteltua ja todettua ruoka-allergiaa tai ruokayliherkkyyttä hoidetaan välttämällä oireita aiheuttavien ruoka-aineiden syömistä. Turhia ruokarajoituksia on syytä välttää, mikäli allergiasta ei ole näyttöä. Pitkittynyt urtikaria voi vaatia lääkärin harkinnan mukaan myös muuta hoitoa, esimerkiksi UVB-valohoitoa tai immuunijärjestelmää muuntavia lääkkeitä.

Urtikarian muotoja

Akuutti urtikaria on yleisempi lapsilla kuin aikuisilla. Sen aiheuttaja on usein infektio. Urtikarian oireet kestävät yleensä muutaman päivän tai viikon, mutta joskus ne saattavat pitkittyä. Yleisin syy (90–95 prosenttia) on jokin infektio, vaikka syytä onkin usein vaikea varmistaa. Oireet ilmenevät tavallisesti nuhakuumeen tai hengitystieinfektion jälkeen. Infektio käynnistää elimistössä puolustusreaktion, joka pyrkii tuhoamaan infektion aiheuttajan. Tällöin iholla ja limakalvoilla vapautuu histamiinia, joka aiheuttaa paukamat.

Akuutin urtikarian taustalla on harvoin allergia tai yliherkkyys. Jotkin kipulääkkeet, verenpainelääkkeet ja antibiootit voivat kuitenkin aiheuttaa urtikariaa tai pahentaa sitä. Lapsilla maito, kananmunat ja vehnä saattavat aiheuttaa iho-oireita kuten punoitusta, lehahtelua ja nokkosihottumaa. Akuutti urtikaria voi olla myös anafylaksian ensioire.

Mikäli akuutti urtikaria toistuu, oireiden syy voidaan parhaiten löytää henkilön oman oirekuvauksen perusteella. Kannattaa pohtia yhdessä lääkärin kanssa, toistuvatko oireet jonkin lääkkeen käyttämisen yhteydessä, ruoka-ainetta syötäessä tai kenties rasituksen ja jonkin ulkoisen ärsykkeen yhteydessä. Aiheuttaja voidaan löytää, kun käydään läpi oirehistoriaa ja mahdollisia oireiden aiheuttajia. Usein urtikarian laukaisevat tietyt tekijät yhdessä, kuten nuhakuume ja alkoholinkäyttö tai tietty ruoka-aine ja rasitus. Reaktion syynä voi olla esimerkiksi vehnäallergia yhdessä fyysisen rasituksen kanssa.

Kroonisesta urtikariasta puhutaan, jos oireet kestävät pidempään kuin kuusi viikkoa. Kroonista urtikariaa pidetään nykyään sisäsyntyisenä autoimmuunitautina. Useimmissa tapauksissa tauti rauhoittuu itsestään muutamassa vuodessa, mutta joskus oireet voivat kestää kauemmin tai ilmestyä tauon jälkeen uudelleen. Muutamalla prosentilla urtikaria johtuu yliherkkyydestä lääkkeelle tai ruoka-aineelle.

Kosketusurtikaria on paikallisen nokkosihottuman kaltainen ihoreaktio. Kosketusurtikariassa on tavallisesti selviä paukamia punoittavalla pohjalla tavallisen nokkosihottuman tapaan. Kosketusoireita voivat aiheuttaa useat allergeenit kuten eläinten sylki tai luonnonkumi. Myös jotkin ärsyttävät aineet kuten bentsoaatit voivat aiheuttaa oireita. Paukamia ilmaantuu yleensä suoraan allergeenin kanssa kosketuksissa olleille ihoalueilla, mutta voimakkaassa reaktiossa paukamia voi ilmaantua laajoille alueille. Usein syy-yhteys on selvä, mutta tarvittaessa sitä voidaan selvittää allergiatestein.

Fysikaalinen urtikaria kattaa noin viidenneksen kaikista urtikarioista. Fysikaalisen urtikarian laukaisevat ärsykkeet kuten paine, hikoilu, raapiminen tai kylmyys. Perimmäistä syytä sille, miksi joillekin kehittyy alttius saada nokkospaukamia fysikaalisista ärsykkeistä, ei tiedetä. Hiki-, paine-, kylmäurtikarioiden lisäksi fysikaalisiksi urtikarioiksi luetaan raapimisesta seuraava piirtopaukamointi ja joukko harvinaisempia urtikarioita: kuuma-, valo-, vesi- ja tärinäurtikaria. Diagnoosin kulmakivi on potilaan oirehistoria ja ajallinen yhteys mahdollisiin ärsykkeisiin. Erityisiä testejä tarvitaan harvoin. Hoidossa tärkeintä on laukaisevan tekijän vähentäminen tai siltä suojautuminen.

Angioödeeman oirekuva ja taudinkulku eroavat urtikariasta. Angioödemaa esiintyy joko itsenäisenä oireena tai urtikarian yhteydessä. Noin 10 prosenttia kroonisista urtikarioista ilmenee pelkkänä kohtauksittaisena angioödeemana ilman nokkospaukamia. Angioödeema aiheuttaa poltteen tunnetta ja kipua, ei niinkään kutinaa. Turvotus on usein limakalvojen läheisyydessä kuten huulissa tai silmäluomissa. Turvotus kestää pidempään kuin urtikarian yksittäiset paukamat, yleensä 1–3 vuorokautta. Yleinen angioödeeman aiheuttaja on verenpainelääkitys, mutta myös esimerkiksi yliherkkyys tulehduskipulääkkeille voi aiheuttaa angioödeemaa. Myös joitain perinnöllisiä angioödeeman muotoja tunnetaan.